Poikkeusajan aiheuttamat muutokset toimitilojen tarpeeseen

Poikkeusaika jatkuu meillä kuten myös muualla. Toimitilamarkkinoilla se ei kuitenkaan ja onneksi tarkoita totaalista pysähtymistä. Erityisesti työ- ja tuotantotiloissa
tapahtuva liiketoiminnan harjoittaminen harvemmin onnistuu etänä. Uusia toimintamalleja haetaan joka alalla jatkuvasti ja yritykset joutuvat muokkaamaan toimintaansa rajoituksiin sopivaksi. Etätyö on kuitenkin monella vakiinnuttanut asemansa ja uusia toimintamalleja haetaan jatkuvasti, kun yritykset joutuvat muokkaamaan toimintaansa rajoituksiin sopiviksi.

Toimistotilojen käyttö on tällä hetkellä vähentynyt merkittävästi ja nyt onkin oikea aika miettiä kannattaako maksaa suurista, ainakin osittain tyhjillään olevista toimistotiloista mahdollisine aulapalveluineen, vai olisiko aika tehdä kustannustehokkaita ratkaisuja. Me palaamme työskentelemään toimistotiloihinkin vielä, mutta niiden käyttö tulee olemaan vähäisempää kun käytössämme on uusia digitaalisia ratkaisuja, joihin ollaan nyt opittu ja totuttu.

Monitoimitilat tarjoaa Espoossa Friisinmäentiellä käytännöllisiä ja kustannustehokkaita toimistotiloja keskeisellä sijainnilla. Moderni kiinteistö, jonka katutasossa toimii tuotannollisissa tiloissa useita yrityksiä, yllättää tarjoamalla 2. kerroksessaan tyylikkäitä, toimivia ja moderneja toimistotiloja, ilman ylimääräisiä kuluja. Myös toimistotilat saadaan räätälöityjä kullekin käyttäjälle sopivaksi kokonaisuudeksi.

Kohteen sijainti on näkyvällä paikalla ja helposti saavutettavasti aivan Turunväylän varrella uuden Laajalahden liittymän kohdalla Kehä I:n läheisyydessä. Mm. Kauppakeskus Sellon palvelut ovat lähietäisyydellä ja maksuttomat pysäköintipaikat löytyvät kiinteistön pihalta.